Uusia lajeja ja ohjaajia!

19.12.2014

Kun kevään jumppakausi 12.1.2015 alkaa, kehään astuu kaksi uutta ohjaajaa: Anitta Koivisto sekä Saila Reiniö. Uutuutena alkaa Sailan ohjaama syvävenytys-jooga.

Syvävenytys-jooga aloittaa lauantain kuntonyrkkeilyn tilalla. Paikkana toimii Syreenin koulun 2-sali, eli peilitön sali, jossa venyttely onnistuu mainiosti koko lattian kokoisella painimatolla. Saila on teuvalaissyntyinen ammattiohjaaja, jolla on myös tanssijan koulutus.

Anitta Koivisto taas ryhtyy ohjaamaan kuntonyrkkeilytreenejä painisalilla keskiviikkoiltaisin kello 20-21. Anitta on aktiivinen lajin harrastaja, ja hän on toiminut aimmin ohajaajan sijaisena sekä painonhallintaryhmän kuntonyrkkeilyohjaajana. Anittan tuntevat tietävät, ettei treeneissä pääse helpolla!

Kuntonyrkkeilyyn ovat tervetulleita kaikki aiemmin lajia harrastaneet sekä yhtä hyvin uudet nyrkkeilijät. Rivakattarilla on 15 hanskaparia, joita voi lainata. 

Painimatolla jalkineiksi sopivat parhaiten perinteiset nahkapohjaiset voimistelutossut, joita saa hyvin varustelluista tavarataloista alle 5 eurolla. Jotkut käyttävät myös jarrusukkia.

Kolmas uutuustunti on sunnuntain Salibandy, jossa vastuuhenkilönä toimii Sonja Luhtala.

Kaisan ohjaama kuntojumppa siirtyy maanantaista keskiviikkoiltaan kello 18.30-19.30. Steppi puolestaan siirtyy torstaille, ja Camin jumppa maanantai-illalle. Camin jumppa on nimeltään Kuntopiiri-Mix.

Perhejumppa kokoontuu maanantai-iltaisin kello 17-18, joka on rauhallisempi vuoro kuin syksyn torstai-ilta, jolloin aikuisten jumpan musiikki rajoitti  laululeikkejä.

Janikan tunti on nimeltään nyt Z-dance-mix, ja luvassa on Zumbasta tuttua rytmikästä menoa ja meininkiä.